|
Corleanos PK on ikuisesti mieleltään nuori ori, jonka tarvitsee tarkat rajat ja paljon ymmärtäväisyyttä. Ori tarvitsee iteselleen ihmisen tai hevosen jota se kunnioittaa ja joka näyttää sille missä kaappi seisoo, muuten Corleno pitää itsestään selvänä että juuri hän on johtaja, eikä suvaitse minkäänlaisia vastaväitteitä. Kunnioitus pitää siis ansaita ensi hetkestä lähtien ja ori on käsissäsi sulaa vahaa, toista kertaa tahtojen taistoa ei tarvitse käydä. Orien keskuudessa Corleno tietää paikkansa, uusien tulokkaiden kanssa esiintyy pientä testailua molemmin puolin. Ori on tarhassa yhtä rauhallinen kuin sisällä, sitä ei häiritse vaikka se olisi viimeinen hevonen maan päällä, kunhan se saa syödä juuri ne ruohotupsut mihin se on iskenyt silmänsä.
Corleonella on muutama vakituinen hoitaja, joiden rakkaus siihen on aivan yhtä suurta kun sen niihin. Karsinassa rajojen asettelu on melko tarkkaa, mutta kunhan uudet odottelevat hetken ja antavat Corlenon tutustua vähän, niin kaiken pitäisi sujua ongelmitta. Hoitotoimenpiteistä löytyy niin mukavia kuin ei-niin-mukavia toimenpiteitä. Satulavyötä kiristettäessä ori voi hieman hermoilla ahtaan paikan kammoisena, mutta rauhoittuu pienen teurraroimisen jälkeen. Taluttaja, kun on määrännyt tahdin/suunan/temmon alusta alkaen, saa orin kulkemaan minne haluaa milloin haluaa. Kun Corleno saadaan seisomaan kengityspaikalle, ei tule minkäänlaisia ongelmia kenkien laitossa. Eläinlääkärillä Corleno muistaa aina ensimmäisen käyntinsä: lääkäri oli jo monet kerrat ennenkin käsitellyt omapäisiä orivarsoja ja osasi aavistaa Corlenon jokaisen tempun. Herralla ei riittänyt tahtoa alkaa teuttaroimaan jos toinen tiesi jo valmiiksi mitä aikoi tehdä ja jätti leikin lyhyeen. Eikä ori tänäkään päivänä viitsi temppuilla eläinlääkärille pientä luimistelua piikkien kohdalla lukuunottamatta.
Verenperimä näkyy selvästi kun Corlenolla on ratsastaja selässä; hienot liikkeet ja tasapaino. Ori tarvitsee kuitenkin päättäväisen ihmisen pitelemään ohjaksiaan, sillä muuten se karkailee jatkuvasti omille teilleen, eikä kehtaa keskittyä ollenkaan. Kouluratojen kuningas - titteli ei ole paljoakaan liioiteltua kun yhteistyö onnistuu kentällä.
Conderzione
|
Kennrick
|
Reinrich IV
|
Irena
|
Louisandra
|
Amirgos |
Vereina |
Fioleena |
Fergussos |
Jeroem II |
Elaisenka |
Esmega
|
Galma Gaius
|
Mereilla
|
Corleannos PK'n vanhemmat olivat vuokralla PK Sporthorsesissa, mutta ne omistaa Saksalainen kasvattaja Gestüt Laersberg. Corlenon isä Conderzione on hieno koulupainotteinen ori, jolta ei puutu liikkeitä eikä ulkonäköä. Conderzione on kilpaillut reilusti yli sata starttia pääasiassa Keski-Euroopassa, sijoittumisprosentti on vähän yli 30% luokkaa.
Corleanos PK astuu holstein tammoja
holst t. Brunadicty Kooss (e. Cladina DAS)
holst o. Inspiration MS (e. Goldnoublest PK)
holst o. Sorrowburn FS (e. Jeanné de Poemé)
holst o. Bacardi Cocktail 54 (e. Deaththreat SIN)
holst t. Music's Corinna (e. Music's de Paix)
holst t. Belinda PK (e. Ballard SIN)
holst o. Shockstar SIN (e. Suntanzer PASS)
holst t. Zombie Love SIN (e. Suntanzer PASS)
holst o. Outsider Kooss (e. Cladina DAS)
|