virallinen nimi : Wattenhall Demon lempinimi : Demon, Demi
sukupuoli, säkä: ori, 161cm rotu: hollantilainen puoliverinen, kwpn
syntynyt: 29.12.2005 ikä: (VHKR)
kasvattaja: Wattenhall omistaja: Heidi S. / Kostenlooss
koulutustaso: re:110cm me:110cm ko:Vaativa A painotus: koulupainotteinen
kilpailukalenteri


Wattenhall Demon oli toinen Wattenhall-alkuinen hevosemme, jota olin jo pitkään kinunnut Tyynen varastosta. Kun Demon osui kohdalle, epäröin ensin vähän ottaa jo vanhemmanpuoleisen oriin kisakentille, mutta nähtyäni Demin tositoimissa mikään ei olisi saanut minua pyörtämään päätöstäni. Sukupuunsa puolesta se on lähes täydellinen valinta hollantilaisten jalostukseemme; Wattenhall linja näkyy selvästi ja molemmat vanhemmat ovat kisanneet vähän kouluratsastuksessa. Demon on rohkea kuin tiikeri ja aina valmiina antamaan kaikkensa.

Verratessani Demonia rohkeudessa viidakon kuninkaaseen en vähätellyt yhtään, ori ottaa uudet haasteet vastaan sellaisella tarmolla että voi olla varma niiden tulevan selvitetyksi. Demi pitää itseään karsinansa kinginä ja hoitajat se päästää sisään kuin kuningas alamaisensa, eli kunhan eivät vaan ala isotella tai uhata asemaa, niin ongelmia ei synny. Ihmisiin Demonin suhde on kaksijakoinen: silloin tällöin se ei haluasi ottaa käskyjä kuuleviin korviinsakkaan, toisinaan se taas tottelee pienimmästäkin pyynnöstä. Harjauksen aikana Demi jaksaa vähän aikaa seisoskella paikoillaan, mutta sitten se alkaa ensin nostella vähän jalkojaan, sitten liikuskella paikallaan. Taluttaja saa Demin kanssa olla tiukkana ettei huomaa löytäneensä itseään jostain pöheiköstä.

Demonin ja ratsastajan yhteistyö sujuu nykyään meillä mallikkaasti, mutta sen saapuessa saimme taistella tiemme läpi muutamien ongelmien. Esteillä ori kuumuu jo pelkästä näkemisestä ja lähestymiset tapahtuu rynnimällä niiden luo mahdollisimman nopeasti. Siitä seuraa se että hypystä tulee hätiköity ja puomeja tulee räminällä alas. Kouluratsastus on selvästikin enemmän herran laji. Pidätteet ovat ensisijaisen tärketitä jotta Demi saataisiin pysymään rauhallisena ja keskittymään tehtäviinsä. Maastossa ori haluaa näyttää olevansa rohkea ja kulkee läpi mistä tahansa, niin silloilta kuin hieman hankalemmiltakin poluilta jos sitä vain pyytää.

  Wattenhall Zak
  Verdwaald Trekker
  YLA3
  Vondeling
  Vernietigen
  Klein De Duveil
  Brommer ZZ
  Renaissance
  Fatting Drake
  Fatting Viking
  Viking
  Ross
  Sol Drake
  Drake
  Cirkus Syrra

Wattenhall Demon astuu kwpn tammoja.

© Heidi S.
Sandra Nieuwendijk