päivitykset

22.04.2007 Talliin saapui Chloé ja sitten oma kasvattimme Birth of Venus Kooss jäi talliin asustelemaan. Huhtikuulla ei tapahdu enää yhtään astutusta, toukokuun aikataulu on vielä suunnitteilla. KRJ-cupista tuli muutama sijoitus meillekin, kisakentillä hevoset ovat niittäneet hienoa menestystä. Kisakalenteirit olen saanut päivitettyä helmikuun osalta valmiiksi, nyt on urakkana maalis- ja huhtikuu. Kasvatus ja hevoset-sivuille tulossa uusi listaustapa, kunhan keksin jotain tarpeeksi yksinkertaisen monimutkaista.

01.04.2007 Suurinpana muutoksena on hevosten ikääntymisen muuttuminen VHKR:ään, jolloin joidenkin hevosten ikääntyminen hieman heittää edellisestä. Cher, Roni ja Amiral pääsivät kakkospalkinnoille laatuarvostelussa, tällä hetkellä olemme nuihin tyytyväisiä. Seuraavaan tilaisuuteen meiltä ei varmaan enää kukaan kerkeä, katsellaan toukokuussa sitten uudestaan. Kolme uutta nuorta holsteinia tuli talliin valaisemaan tämänkin rodun tulevaisuutta; Memory of Merope 54, Raschall COS ja Six.Nothing PB. Oma intoni on ollut vähän pohjamudissa koulutilanteen takia, mutta kevään edetessä aktiivisuus nostaa taas päätään.

17.03.2007 Hevoset ovat menestyneet hienosi kilpakentillään, parin kuukauden sisällä on monta hienoa nelijalkaista siirtynyt kisaeläkkeelle. Muutamia jo syntyneitä varsoja on myynnissä (pari palautettua, kisattua kasvattia). Astutuksia on tapahtunut / tapahtuu tässä kuussa melko paljon, ensi kuussa ajattelin että pitäisimme vähän hiljaiseloa sillä saralla. Murdermind LJ, Down Andout AIR & SRG Andrejev (sekä Suite Française, jolle en sivuja aivan vielä ole saanut rakennettua) ovat jotenkin onnistuneet paisuttamaan hevoskantaamme muutamalla nelivedolla sitten viimepäivityksen.

02.03.2007 Uusia hevosia on tullut neljän kappaleen voimin; Saksasta saapui unelmanvalkea holsteinori Darkly Dreaming Dexter, Kingsvalleysta saapui nuori hannovertamma Terabithia SWA, sekä kaksi hollantilaista Grant Lancelot ja Trinity BS tulivat meille osaomistukseen. Kisakalentereiden ja luonteiden päivittelemiseen olisi tarkoitus omistaa hiihtoloman nettiosuus, joka kyllä näillä näkymin on aika vähäistä. Joten pienimuotoinen tauonpoikanenkin on tiedossa. Sopivia oreja tammoille olen myös etsiskellyt ja muutamia astutuksiakin on jo saatu sovittua.

22.02.2007 Uuden ulkoasun sain ideoitua, sivujen rakennetta en paljoakaan näin laiskana ihmisenä mennyt muuttelemaan. Suurinpiirtein kaikki sivut on vaihdettu uudelle ulkoasulle ja niille muutamille muille se vaihdetaan mahdollisimman pian. Toivon taas jälleen kerran että jaksaisitte päivitellä niitä sivuja jos eivät muuten toimi. Sannille hankittiin uudet kuvat.

11.02.2007 Nuoret ovat aloitelleet kisauraansa (Rubi, Hette, Malli, Naatti, Pummi ja Melli) ja muutamille ollaan saatu jo pari sijoitusta. Vanhemmat kisakonkarit ovat pärjänneet hienosti ja nyt odotellaan kovasti maaliskuun tilaisuuksia. Helmikuun ainut varsa syntyi ja muutamia astutusvarauksia tehtiin tammoille maaliskuuta ajatellen. Iblis Kooss saapui takaisin meille ja taitaa tämä neitokainen jäädä tänne. Nuori fwb ori KWB Kadett löysi myös kotinsa meiltä. Kaikki myytävät kasvatit saatiin myytyä hyviin koteihin.

© Heidi S.
The Fork Stables